tiistai 26. kesäkuuta 2012

Juhannus tuli ja meni

Tänä vuonna vietimme juhannusta tyttäreni kanssa rauhallisesti kotosalla. Juhannus aattona kävimme muutaman tunnin veneilemässä Veka-Linen retkellä, kiertelemässä Espoon jaHelsingin edustan saaria. Kokkoja näimme useampia ja sää oli loistava. Mukava yllätys oli kun saman veneen kyydistä löytyi kesken matkan myös entinen pomoni :)

Sateinen (synttäri) lauantai meni kotosalla, mutta sunnuntaiksi olimme saaneet mieluisan kutsun kyläilemään ja syömään. Siinä se sunnuntai menikin nopeasti herkutellessa hyvällä ruualla ja juomalla, parasta oli hyvä seura. Ja tuli tehtyä jo alustavia suunnitelmia ensi kesäksi... sitä odotellessa ehtii vielä kaikenlaista.


Veneretken päätteeksi tein lupauksen, että tänä kesänä pakkaan eväät mukaani ja lähden reittiveneellä johonkin Espoon edustan saareen viettämään päivän, joko hyvässä seurassa tai hyvän kirjan kanssa.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Tomaatti-kikhernesosekeitto

Tässä helppo ja nopea keitto, joka on testattu tyttären kanssa pariin kertaan. Tällä kertaan mukaan lisättiin vuohenjuustoa ja hienosti se sopi mukaan makuihin.


 Tomaatti-kikhernesosekeitto

500 g tomaattimurskaa
n.250 g kikherneitä
5 dl vettä
loraus kermaa
kasvisliemivalmistetta (kuutio tai fondi)
(suolaa)
pippuria
mausteita maun mukaan
  pinnalle:
vuohenjuustoa
persiljaa silputtuna
oliiviöljyä

Laita kattilaan tomaattimurska, kikherneet, vesi ja kasvisliemivalmiste, keitä miedolla lämmöllä n. 15 min.
Soseuta keitto, lorauta sekaan kermaa ja mausta mieleiseksesi.
Lisää valmiin keiton pinnalle vuohenjuusto, persiljasilppu ja oliiviöljy.
Nauti hyvässä seurassa.



torstai 14. kesäkuuta 2012

Suklaiset marengit


Aurinkoinen kesäpäivä jälleen illassa ja iloisia uutisia saimme heti aamusta, tytär pääsi haluamaansa opiskelupaikkaan. Olen todella onnellinen ja iloinen tyttösen onnistumisesta. Ja ylpeä .
 Neitonen lähti isostelemaan leirille, mutta ehti kuitenkin aamulla (ja eilen illalla) herkutella eilen tekemilläni suklaisilla marengeilla.


Suklaiset marengit

5 kpl kananmunan valkuaista
500 g tomusokeria
2 rkl sitruunamehua
50 g suklaata

Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa ja anna sen jäähtyä.
Kuumenna vesi kattilassa.
Sekoita valkuaiset, sitruunamehu ja tomusokeri metallikulhossa.
Laita kulho vesihauteeseen kattilan päälle ja kuumenna koko ajan samalla sähkövatkaimella vatkaten kunnes seos on lämmintä (kokeile välillä sormella, saa tuntua kunnolla lämpimältä).
Ota kattila pois hauteen päältä ja jatka vatkaamista kunnes marenki on jäähtynyttä ja jähmeää.
Kaada suklaa massan joukkoon muutaman kerran käännellen, älä sekoita liikaa.
Suklaan on tarkoitus jäädä selvästi erottuviksi raidoiksi marenkiin.
Nostele lusikoilla sopivan kokoisia kekoja leivinpaperoidulle pellille.
Paista marenkeja 80 asteessa n. 2 tuntia. Voit lopuksi jättää marengit vielä uuniin kunnes uuni jäähtyy.


Tällä kertaa käytin maitosuklaata, tyttäreni lempisuklaata. Seuraavalla kerralla varmaan kokeilen tummaa suklaata ja varmaan myös lisään suklaan määrää, sitä saisi olla marengeissa enemmän.
Hyvin nämä näyttivät tänään maistuvan, kun ystäväni kävi minua auttelemassa tulevan kirppisurakan valmisteluissa ja hetken jutustelimme teekupposten ääressä herkutellen.


Pohjaton juustopiiras


 Kesäisen päivän kunniaksi tein pohjattoman juustopiiraan. Hyvänmakuinen suolainen, joka sopii hyvin mukaan vaikka eväsretkelle. Netistä löytyy ohje tähän täältä.


Pohjaton juustopiiras

300 g raejuustoa
3 rkl kermaa
3 munaa
6 rkl vehnäjauhoja
250 g raastettua juustoa
 ruohosipulia
persiljaa
mustapippuria
suolaa 

1. Sekoita ainekset keskenään.
2. Paista leivinpaperilla vuoratussa irtopohjavuossa
uunissa 180 asteessa n puoli tuntia.
 

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Piimäkakku



 Kesäloma on alkanut. Tänään on ollut loistava aurinkoinen sääkin. Neitonen on kahden leirin välissä päivän kotona ja "päiväkahvin" aikaan joimme omena mehua ja söimme piimäkakkua. NAM.

Piimäkakku on tehty äidiltä saadulla reseptillä. Mitat ovat noin- mittoja, koska saamassani ohjeessa ei ole desilitroja ja grammoja kätetty yksikköinä.


 Piimäkakku

3 dl sokeria
1 kananmuna
n. 2 dl piimää
150 g voita/margariinia sulana
1 1/2 tl ruokasoodaa 
4 1/2 dl vehnäjauhoja
kaardemummaa
(ruinoita)

Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi taikinaksi.
Paista voidellussa rengasvuoassa 200 asteessa n. 1/2 tuntia tai kunnes kakku on kypsä.

Hyvää tuoreenakin, mutta minun mielestäni parempaa seuraavana päivänä oltuaan yön jääkaapissa.