tiistai 28. lokakuuta 2014

Pienet kinkku-paprika piirakat

Tänään tein pieniä kinkku-paprika piirakoita. Nopeuttaakseni valmistumista käytin valmistaikinaa. mutta hyviä näistä tuli, NAM.  Paistoin pikkupiirakat 24 kappaleen minimuffinssi vuoassa. Niistä tuli mukavan pieniä, parin haukkauksen suupaloja, sopivia pikkusuolaisia illanistujaisiin.


Pienet kinkku-paprika piirakat:

valmista suolaista piirakkataikinaa

Täyte:
kinkkua pieninä kuutioina
paprikaa pieninä kuutioina

kermaviili
1 kananmuna
suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta

juustoraastetta
 Leikkaa taikina 24:ään samankokoiseen palaan ja muotoile taikina voidellun muffinssivuoan kuppeihin.
Laita piirakkapohjan päälle kinkku- ja paprikakuutioita.
Sekoita kermaviili ja muna, sekä mausteet keskenään ja laita seosta täytteiden päälle.
Pinnalle juustoraastetta.
Paista 200 asteessa n. 10-15 min.

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Itse tehty Guacamole

Vapun kunniaksi tein maissilastujen dipiksi itse guacamolea. Niin paljon parempaa kuin ne kaupan valmiit tekeleet. Tässä ohje jos vaikka teidänkin tekee mieli kokeilla.


Guacamole:

2 avocadoa
1 sitruunan mehu
ruususuolaa
mustapippuria
pala punaista paprikaa silputtuna
½ sipuli pieneksi silputtuna
1 tuore chili silputtuna
(juoksevaa hunajaa)

Halkaise avokadot ja poista kuori sekä siemen.
Muusaa ne rikki haarukalla kulhossa, pieniä sattumia saa jäädä.
Lisää sitruunan mehu, pippuri, suola, silputtu sipuli, paprika ja chili.
Tarjoa esimerkiksi tacojen tai fajitaksien täytteenä, dippinä, tai vaikka leivän päällä.


sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Vihreä smoothie


Tänä aamuna pääsi uusi keittiön monitoimikone töihin ensimmäistä kertaa. Tänään tein vihreän smoothien ja hyvää tuli.

 Vihreä smoothie:

pinaattia
kiiwi
avokado
omenamehua

Sitten vain kaikki sekaisin, tasaiseksi juomaksi ja nauttimaan.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Virkatut kissat

Vähän aikaa sitten tein virkatun pöllön lahjaksi pikkuneidille. Jo silloin suunnittelin muuntelevani mallia enemmän itselleni sopivaksi ja niin pöllöstä tuli kissa. Sairastuvalla toipuessani tämä oli juuri sopivaa puuhaa, etteivät seinät kokonaan kaatuneet niskaan tylsyyden vuoksi.


Näissä virkatuissa kissoissa on perusmalli sama kuin Prinsessajuttu-blogin pöllössä, mutta lisäsin hännän, muokkasin silmiä ja lisäsin muitakin kissamaisia tunnusmerkkejä. Näille kisuille on molemmille jo koti tiedossa, mutta koska näitä on kiva tehdä niin kyllä näitä varmaan tulee tehtyä lisääkin.


Sitä sun tätä

Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt sairastellessa, mutta nyt näyttää jo paremmalta. Rauhallisesti otan edelleen ja jatkossakin seurataan, että paraneminen etenee niinkuin pitääkin.


Viime viikonloppuna eli pääsiäisen aikoihin tytäreni toivoi saavansa herkkuaamupalaksi  Amerikkalaisia pannukakkuja. Täytin toiveen ja tein nämä tämän tutun ohjeen mukaan klik.

Koska sairastelu alkoi tympiä ja aikaa oli, niin seikkailin paljon netin ihmeellisessä maailmassa ja löysin sieltä kipinän muutokseen. Kirjoittelen siitä pikkuhiljaa tälläkin, katsotaan miten saan opittua uusia asioita. Ainakin ravinnon vaikutuksesta hyvinvointiin olen kiinnostunut entistä enemmän. Herkuttelija kun olen, niin olen yritänyt etsiä tapoja jotta voisin herkutella terveellisesti ja jotain jo löysinkin.


Kotiin hankittiin uusi monitoimityöläinen, Kenwood FPM250 monitoimikone, joka tekee vaikka mitä. Se viipaloi, raastaa, sekoittaa,  vatkaa, vaivaa, murskaa, hienontaa, rouhii, siinä on sitruspuserrin, yms.
Tätä laitetta olisikin tarkoitus hyödyntää tulevaisuudessa paljon, eihän sitä koristeeksi ole hankittu.

Tämä viikonloppu olisi vielä tarkoitus ottaa rauhallisesti, vaikka kodin tekemättömät työt häiritsevätkin. Harmi kun en omista poraa ja sen käyttäjää :)

Mukavaa viikonloppua ja nautitaan auringosta ja lämmöstä.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Ei pöllömpi

Virkkasin ensimmäisiä syntymäpäiviään viettäneelle pikkuneidille tällaisen pöllön, jonka ohjeen löysin Miran Prinsessajuttu-blogista. Yksinkertaisuudessaan kaunis.


Olen aloittanut seuraavien pehmoisten unikaverien virkkaamisen, mutta tällä kertaa pöllön sijasta lopputuloksena taitaa olla kissa. Mikäpäs muukaan.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Minun Elämäni aakkoset

Tässä minun elämäni aakkoset. Tarkoitus on siis keksiä itselle tärkeä ja omaan elämään liittyviä sanoja jotka alkavat jokaisella aakkosten kirjaimella.

A Aurinko Olen ehdottomasti valoisan ystävä. Auringon paisteesta saa energiaa ja voimaa. Kevätaurinko herättää eloon pitkän ja pimeän syksyn ja talven jälkeen.Tästä huolimatta en pidä kesän valoisista öistä, öisin pitäisi olla pimeää niinkuin Etelä-Euroopassa.

B Blogi Blogin pitäminen on harrastus ja ajanviete, joka on tuntunut mukavalta. Luen myös muiden blogeja, milloin mistäkin aiheesta.

C Cat Kissat ovat eläimistä se ehdoton suosikkilaji. Omapäisiä, hyvällä itsetunnolla varustettuja kodin valtiattaria. Niiden ei tarvitse miellyttää ketään. Osaavat nauttia olostaan, siitä voisimme kaikki ottaa mallia.

D Duuni - Työ Tarpeellinen ja lähestulkoon välttämätön olla olemassa. Parasta on kun sen tekemisestä vieläpä pitääkin.

E Elämä Se nyt vain on aika mukavaa sellaisenaan. Pitää vain muistaa elää, eikä juuttua samoihin kuvioihin liiaksi (minä, paraskin sanomaan moista).

F Face - Kasvot Niistä näkee ihmisestä lähes kaiken. Minusta on keskustellessa tärkeää nähdä keskustelukumppanin kasvot. Katselen myös vastaan tulevien ja ohikulkevien ihmisten kasvoja ja mietin usein mitä ne taakseen kätkevät, onnea vai surua, millaisia elämänkokemuksia.



G Google Sen avulla löytää etsimänsä tai ainakin tietoa siitä.

H Herkut Näiden syöntiä pitäisi vähentää. Minä pidän leipomisesta ja siksipä niitä itsetehtyjä herkkuja löytyy kotoa vähän väliä. Herkkujen syöminen tuo nautintoa, taidan olla myös lohtusyöjä.

I Isä Elämäni tärkein mies.

J Juhlat Mukavia järjestää ja mukavia juuri siksi, että niihin kokoontuvat ne tärkeät ihmiset. Yhdessäoloa.

K Koti Turvapaikka ja pesä, omaa reviiriä. Paikka, jossa voin olla oma itseni ja minut hyväksytään juuri siksi ja sellaisena. Minä rakastan kotona olemista, sieltä on hankala lähteä reissuun, mutta lähdettyäni liikkeelle nautin kyllä olostani muuallakin. Kesä Vuodenajoista paras!

L Lukeminen Olen nuoresta asti pitänyt lukemisesta. Luen kaikenlaista. Kirjojen maailmaan on ihana uppoutua ja muodostaa päässään oma näkemys ihmisistä, paikoista ja tapahtumista. Varmaankin juuri tuon vuoksi useimmat kirjoihin perustuvat elokuvat ovat pettymyksiä.

 
M Murheet Näitäkin elämään mahtuu ja osittain ne myös sinne kuuluvat. Näiden avulla nautit niistä hyvistä hetkistä vieläkin enemmän. Viime aikojen murheet ovat olleet raskaita ja täysin turhia, itsekkään ja omaan napaan keskittyvän ihmisen aikaansaannoksia. Ihmisen, joka yrittää vetää mukanaan syvyyksiinsä meidät muutkin. Taistelen vastaan. Olen päättänyt jättää ne murheet omaan arvoonsa ja keskittyä näihin tavallisiin juttuihin, jotka elämään kuuluvatkin.

N Nautinto Sitä pitää elämässä olla. Sitä saa erilaisista asioista. Illallinen mukavassa seurassa. Hierojalla käynti. Elokuvailta tyttären kanssa sohvalle käpertyneenä. 

O Onnellisuus Asenteesta kiinni. Jos päätät valittaa ja murehtia kaikesta, niin tuskin olet onnellinen. Olen aina katsellut asioita mielummin sen myönteisen lasin lävitse ja etsinyt jotain mukavaa ja kivaa asioista. Myönnetään, kyllä minullakin välillä lipsuu, mutta se perusasenne siellä kaiken takana on kuitenkin positiivinen.

P Perhe Tärkeä! Ihmisiä joihin voi luottaa, ovat kokeneet samoja asioita. Läheisiä.

Q Queen - Kuningatar Jokaisen naisen tulisi olla oman elämänsä kuningatar ja myös tulla kohdelluksi sellaisena. En tarkoita palvottuna olemista tai että arvostetaan enemmän kuin toisia. Tarkoitan hyvää kohtelua ja arvostusta, huomioimista ja huolehtimista.

R Rakkaus Elämän kantava voima. Rakkaus lapseen, perheeseen, ystäviin, lemmikkeihin, kotiin... Osittain rakkauden kohde vaihtelee, mutta toisia kohtaan rakkaus on ja pysyy.


S Sukulaiset Lapsuudessa tuli oltua paljon enemmän tekemisissä sukulaisten kanssa, kun vietettiin joukolla aikaa mökillä tai pohjoisessa. Harmi, sillä ajat ja tapahtumat ovat mukavia muistoja. Useammin pitäisi järjestää tilaisuuksia, joissa voisi tavata ja vaihtaa kuulumisia. Joidenkin serkkujen kanssa on tullut pidettyä yhteyttä ja muitakin tapaan satunnaisesti. Rakkaat sukulaiset.

T Tytär Elämäni tärkein ihminen, loisto pakkaus. On rohkeasti oma itsensä ja kulkee omaan suuntaansa. Ajattelevainen ja syvällinen. Iloinen ja rempseä. Nuorempana toivoin, että minulla olisi monta lasta. Elämä ei kuitenkaan mennyt niin ja olen äärettömän onnellinen, että sain kokea kaiken tämän neitosen kanssa, raskauden, synnytyksen, kasvun ja kehityksen. Harmi vain, ettei hänellä ole sisaruksia jakamassa elämän polkua, mutta kyllä hän selviää ilmankin. On pakko!

U Uni Hyvin nukuttu yö on parhaita asioita elämässä. Aina en ole öitä nukkunut (hyvin, jos ollenkaan), joten nykyään osaan arvostaa unta. Jos olen väsynyt, minusta tulee kipakka ja ärsyynnyn helposti, en toivo kenenkään joutuvan olemaan seurassani juuri silloin. Säännöllinen elämä ja hyvät unet, siinäpä se.

V Värkkäily Kaikenlainen käsillä tekeminen on kivaa. Erityisesti käsityöt ja askartelu ovat lähellä sydäntäni. Tälläkin hetkellä on useampi projekti meneillään.  Vlogit Uusi kiinnostuksen kohde. Seuraan useampia vlogeja ja erityisesti tyttären pitämää. Nuorempana olisin jo aloittanut oman vlogin, mutta nyt pitää miettiä hieman pidempään.

W WhatsApp Viestejä kavereille, ystäville ja perheelle. Paljon käytössä. 

X Xylitol Purkka suussa joka aamu aamiaisen jälkeen, välillä myös päivän mittaan. Ja tietysti xylitol-purkka.


Y Ystävät Tärkeitä. Minulla on ollut onni saada ympärilleni ihania ystäviä, jotka ovat olleet apuna ja tukena minun sitä tarvitessa. Jakamassa yhteisiä kokemuksia. Osa on ollut mukana jo pidemmän aikaa ja toiset ovat uudempia tuttavuuksia, mutta jo ystävän ansaitseman luottamuksen saavuttaneita. Joidenkin ystävien kanssa saattaa mennä pitkäkin aika tapaamisten välillä, mutta juttu jatkuu tavatessa samasta mihin edelliskerralla jäätiin.

Z Zoomailu Valokuvien ottaminen blogia varten on saanut minut ajattelemaan valokuvausta uudella tavalla. Uusi oma kamera olisi tarpeen, koska nykyään lainailen tyttären kameraa. On myös ollut kiva seurata vierestä tyttären taitojen karttumista ja omaa tyyliä valokuvauksessa.

Å Åååå-å eli ei tule mieleen Ålandia kummempaa ja siitäkään ei ole mitään sanottavaa...

Ä Äiti Äiti on tuki ja turva. Tärkeä nainen elämässäni.

Ö Ötökät En tykkää! Vaikka kesä on ehdottomasti paras vuodenaika, niin nämä pienet öttiäiset ovat sen miinuspuoli.


Kuvat sivustolta weheartit.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Tulostettavan kalenterin metsästys

Etsiskelin eteisen magneettitauluun kalenteria, joka miellyttäisi silmää ja jonka voisin tulostaa netistä. Löysin kolme erilaista versiota joista pidin. Kaikki kivan näköisiä, silti selkeä suosikki löytyi.


Magneettitaulu on IKEAsta jo myynnistä poistunut valkoinen, mutta metallin harmaana niitä löytyy edelleen. Magneettiklipsut ja pienet kirkkaasta muovista olevat magneetit on ostettu Granitista ja timanttimagneetit Tigeristä. Hankintapaikat siksi, jos vaikka joku noista kiinnostui.

Tässä kolme kalenteria, joista valitsin.


1. Valkoinen Harmaja, linkki kalenteriin tässä
2. Ääniala, linkki kalenteriin tässä
3. Sanph, linkki kalenteriin tässä

Selkeä suosikkini näistä hienoista kalentereista on Sanph:in toteuttama kalenteri. Itse tulostin kalenterin A4 kokoon, mutta isompikin voisi olla (ehkäpä seuraavalla kerralla).
Yksinkertaisen ja tyylikäs kalenteri, jossa on myös ne minun kaipaamani viikkonumerot. Tässä kalenterissa on myös pyhäpäivien päivämäärät eriväriset kuin muiden päivien.
Mukava yksityiskohta kalenterissa on myös joka kuukauden sivun alareunaa kirjoitettu kehotus: hymyile, elä, höpöttele, yms. Toivottavasti löydän juuri tällaisen kalenterin myös ensi vuodelle, vinkiksi vain sunnittelijalle ja toteuttajalle :)


Kaura-omenamuffinssien ohje

Vähän taas muuntelin vanhaa hyväksi havaittua muffinssiohjetta. Tällä kerta omenan lisäksi laitoin mukaan kaurahiutaleita ja vähensin sokerin määrää. Ihan riittävän makeita tuli näinkin, NAM.


Kaura-omenamuffinssien ohje:

1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl kaurahiutaleita
 1 1/2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 1/2 dl maitoa
2 kananmunaa
1/2 dl pullomargariinia
1 iso tai 2 pientä omenaa
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää muut aineet,sekoita.
Leikkaa omena pieniksi kuutioiksi ja lisää taikiaan.
Halutessasi voit ripotella muffinssien pinnalle kaurahiutaleita.
Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa uunin keskitasolla 15-20 min.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Kylpysieni Tawashi + ohje

Viime viikonloppuna kirjoitin virkkaamastani tiskiapurista eli Tawashista, jonka virkkasin Bambu -langasta. Tässä on muutama Tawashi kylpysieni, jotka olen tehnyt puuvillalangasta.
Tällä on  mukava pestä iho kylvyn tai suihkun yhteydessä, puuvilla on mukavan pehmeä ihoa vasten.


Tawashi ohje:

Virkkaa 21 kjs. 
Aloita krs:n virkkaaminen aina toisesta silmukasta koukusta lukien.
Toisella kerroksella virkkaa 2 ks, 2 pp, 12 p, 2 pp ja 2 ks.
Jatkossa samoin, mutta virkkaa aina silmukan takareunasta,
jolloin pintaan muodostuu "raidat". 
Virkkaa yhteensä 24 kerrosta.

Lopuksi ompele kappaleen alku ja loppu reunat yhteen.
Pujota lanka neulalla toiseen reunaan jokaisen koholla olevan harjanteen läpi, kiristä ja päättele.
Ota uusi pätkä lankaa, kiinnitä se toiseen reunaa ja ompele samalla tavalla suppuun.
Virkkaa toiselle puolelle tawashia 20 ketjusilmukan lenkki.
Kiinnitä lenkki ja päättele lanka.
 Lenkistä tawashi on helppo ripustaa ilmavasti kuivumaan.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Suklaahippu cookiet

Tyttäreni kävi vuosia sitten seurakunnan järjestämässä kokkikerhossa ja toi sieltä mukanaan tämän tosi hyvän suklaa-kaura cookies ohjeen. Eilen illalla teki mieli jotain hyvää ja näitä piti pitkästä aikaa pyöräyttää. Tuoreina ihanan pehmeitä ja seuraavana päivänä mukavan rapeita. Suosittelen testaamaan.


Suklaahippu cookies ohje:

250 g voita/margariinia
1,5 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
4 dl kaurahiutaleita
 1 tl suolaa
1 tl soodaa
2 tl vaniliinisokeria
2 1/2 dl fariinisokeria
200 g leivonta-/taloussuklaata


 Vaahdota sokeri ja voi/margariini.
Lisää munat voimakkaasti sekoittaen.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Rouhi suklaa ja lisää se kuivien aineiden joukkoon.
Lisää kuivat aineet seokseen.
Tee taikinasta pieniä nokareita (esim. kahdella lusikalla) pellille, 
jätä kunnolla tilaa väleihin (9 cookieta/pelti).
Paista keksit 175 asteessa n. 10 min.
Tarkkaile paistaessasi, etteivät cookiet pääse liian tummiksi.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Meidän kisut ovat kasvaneet

Viime syksynä meidän perhettämme täydentämään tuli kaksi ihanaa puolipitkäkarvaista maatiaskissaneitoa. Tyttäreni oli löytänyt netistä ilmoituksen, joka täytti meidän kriteerimme. Halusimme kissan kodista, jossa jo odotusaika sekä tietysti pentuaika on kunnolla hoidettu (ei mitään vahinkopentuja).  Pentujen madotus, rokotus ja lääkärintarkastus todistuksineen, sekä riittävä luovutusikä olivat hienosti hoidettu. Siis maatiaiskissat, jotka on hoidettu yhtä hyvin kuin yleensä rotukissat. Ja mikä parasta, he olivat myös tarkkoja siitä millaisiin koteihin pennut päästävät. Kun olimme itse läpäisseet "tarkastuksen" ja sovimme, että heiltä tulee meille pentu ei riemulla ollut rajoja. Aluksi olimme ajatelleen ottaa vain yhden kissan, mutta kun näimme näiden kahden viilettävän yhdessä esitimme toiveen, että haluaisimme molemmat meille. Onneksi toive toteutui ja siskokset saavat olla toistensa tukena, turvana ja seurana kun me ihmiset olemme omissa menoissamme. Ihania molemmat omalla tavallaan, aivan erilaisia kun luonteeltaan ovat.

Ansku
Ansku on isokokoisempi, kömpelömpi, hitaampi ja muutenkin rauhallisempi. Viihtyy hieman enemmän minun seurassani. Alussa Ansku oli näistä kahdesta rohkeampi, mutta nykyään se on hieman hitaammin uusiin tilanteisiin ja ihmisiin tutustuva. Ihana lämpöpatteri kainalossa, kehrää paljon ja äänekkäästi. Anskun perässä kävellessä pitää olla tarkkana, ettei vahingossa astu kisun päälle, sillä neito saattaa kesken matkan kellahtaa lattialle venyttelemään tai muuten vain katselemaan. Vesihanan aukaiseminen on erityisen kiinnostavaa, paikalle pitää päästä heti, yleensä aika vauhdikkaasti. Jos meidän kisuilla pentuja joskus tehdään, niin Ansku saa kunnian toimia emona (sulhanenkin on jo valmiiksi katsottuna, saapa nähdä kelpaako Anskulle).

Roosa
Roosa on pienempi, sirppana, vikkelä, ketterä ja ehtivä. Alussa Roosa oli tosi arka, mutta nykyään uteliaisuus vie voiton ja taitaa olla se rohkeampi. Roosa ei myöskään ihan alussa kehrännyt, mutta nykyään hurinaa kuuluu usein. Roosa viihtyy tyttäreni seurassa hieman enemmän kuin minun  seurassani. Kaikessa pitää olla osallistumassa ja nenänpää pitää työntää joka paikkaan. Hän pitää nukkumisesta kylki kyljessä, kosketuksessa pitää olla, mikäs sen mukavampaa. Roosa ei pidä automatkoista ja se pitää ilmoittaa ääneen, useasti matkan aikana. Kun työpäivän jälkeen tulee kotiin, niin ainakin Roosa on ovella iloisena vastassa.

Roosa ja Ansku yhdessä
Molemmat kisut ovat kovia juttelemaan, erityisesti tyttäreni kanssa. Hoitotoimenpiteet, kuten esim. kampaaminen, madotus,  kynsien leikkuu ja hampaiden pesu sujuvat helposti ja mallikkaasti. Kiitos kuuluu kotiin josta heidät saimme/ostimme, sillä siellä pennut totutettiin pienestä pitäen hoivaamiseen, hellimiseen ja käsittelyyn. Nämä neitoset viihtyvät sylissä, paijattavina ja suukoteltavina ja ovat oppineet, että sylistä ei rimpuilla pois. Ne viilettävät ympäri kotia perätysten leikkien jahtaus ja paini leikkejään. Välillä ne nukkuvat yhtenä möykkynä vieretysten, välillä toisiaan pesten ja välillä uniset kisut löytää aivan eri puolilta kotia. Elämän ilostuttajia ja rikastuttajia parhaimmillaan

Virkattu pesusieni Tawashi ja tiskiliina

Vuoden alussa (1/2014) luin Suuri Käsityö -lehteä töissä ja huomasin sieltä pienen jutun virkatuista Tawashi pesusienistä. Ihastuin ja pitihän niitä päästä kokeilemaan.

Tawashi pesusieni ja tiskiliina Novitan Bambu -langasta.
 Ohje taisi löytyä myös lehdestä, mutta minä kaivelin sen kotona esille netistä täältä. Nämä pesusienet ovat nopeita ja helppoja virkata, sen lisäksi ne ovat vielä ilo silmällekin. Itse käytin tähän tiskaamiseen ja pöytien pyyhintään tarkoitettuun Tawashiin Novitan Bambu lankaa kaksinkertaisena. Lanka tuntuu käsissä miellyttävältä ja bambu sopii tällaiseen käyttötarkoitukseen todella hyvin. Virkkasin samasta langasta myös tiskiliinan.


 Vahtamalla langan materiaalia saa pesusienestä sopiova eri tarkoituksiin:

 - tiskaamiseen ja pöytien pyyhintää tarkoitettu Tawashi bambusta
 - suihkuun tai kylpyyn sopii puuvillainen Tawashi
 - kattiloiden ja tiskipöytien kiillotukseen sopii akryylistä virkattu Tawashi



maanantai 10. maaliskuuta 2014

Arki-illan pizza + ohje pohjaan

Tänään oli jääkaapin tyhjennyspäivä. Tyttären tullessa koulusta oli ensimmäinen kysymys, että mitä syödään ja tällaista sitten syötiin. Perus pitsapohja ja päälle sitä mitä kaapista löytyi eli kaikenlaista. Erittäin hyvää oli ja riittää huomisellekin.


 Ohje pizzapohjaan:

2 dl lämmintä vettä
1 pussi kuivahiivaa
1/2 tl suolaa
1 tl sokeria
1 rkl öljyä
n. 4 dl jauhoja

Lisää veteen hiiva, suola, sokeri ja öljy. Sekoita.
Lisää suurin osa jauhoista ja sekoita se joukkoon.
Minä käytän sekoittamisessa aluksi puuhaarukalla,
mutta kun lisään loput jauhot ja taikina alkaa tuintua liian paksulta puuhaarukalla
sekoittamiseen jatkan öljytyillä käsillä. Taikina ei tartu käsiin ja pysyy pehmeänä.
Kohota taikina liinan alla.
Levitä taikina kohoamisen jälkeen öljytyin käsin uunipellille leivinpaperin päälle.
Anna kohota vielä hetki liinan alla.
Sitten vain täytteeksi mitä haluaa ja kaapista löytyy.
Paista 250 asteessa uunin keskitasossa kunnes pinnalla oleva juusto saa hieman väriä
ja pohja on kypsä. Sitten vain herkuttelemaan.


maanantai 24. helmikuuta 2014

Chocolate chip cookies Susannan tapaan


Hiihtolomalla kävimme pyörähtämässä kotikonnuilla ja siellä sain herkutella näillä pikkuleivillä. Sain ohjeen mukaani ja luvan jakaa sen täällä. Heti tänään piti testata miltä nämä maistuvat itse tehtyinä. Hyviä ovat.


Chocolate Chip Cookies Susannan tapaan:

100 g tummaa suklaata sulatettuna
60 g voita
2 munaa
2 dl sokeria (fariini/ruoko/valkoinen)
2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g suklaata rouhittuna
(pinnalle pähkinöitä)

Sulata tumma suklaa ja lisää sulatuksen loppuvaiheessa mukaan voi.
Lisää sokeri hyvin sekoittaen.
Lisää munat yksitellen, kunnolla vatkaten.
Lisää joukkoon toiseen kulhoon mitatut ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. 
Viimeiseksi lisää rouhittu suklaa.
Tee kahden lusikan avulla pellille kekoja jättäen väliin tilaa leviämiseen.
Painele kekojen pintaan haluamiasi pähkinöitä.
Paista 175 asteessa 12-15 min.
Älä paista liikaa, ettei cookie kuivu liikaa, se saa jäädä sisältä hieman tahmeaksi.
Taikinasta tulee 12-18 pikkuleipää, riippuen siitä minkä kokoisia teet.
 

maanantai 3. helmikuuta 2014

Pizza Bianca


Tänään töiden jälkeen halusin testata jotain uutta ruokaa, ei aina niitä samoja arkiruokia joita muuten pyörittää viikosta toiseen. Päätin kokeilla twitteristä löytyvää ohjetta, jonka kokki Henri Alen julkaisi vähän aikaa sitten. Tällainen tuli.


Tässä ohje tähän pizza biancaan eli valkoiseen pizzaan Henrin sanoin:

Henri Alénin pizza bianca

Supertaikina
1,5 dl lämmintä vettä
20 g tuorehiivaa
0,5 tl suolaa
3 rkl oliiviöljyä
Noin 3,5 dl jauhoja
Tärkeintä on pohja. Jos saat ferrari- tai hyvää durumjauhoa, tee niistä.
Jos et, käytä perusvehniksiä, mieluummin luomua. Parempaa.

Täytteet:
300 g emmental, Kuusamon juustola
1 sipuli
1 mozzarella viipaloituna
1 dl parmesania
10 sardellifilettä
mustia oliiveja
oliiviöljyä

1. Hiiva veteen, suola ja öljy mukaan. Vaivaa jauhot vähitellen joukkoon.
Ja vaivaa niin perkeleesti. Esim. taikinakoukuilla.

2. Anna kohota puoli tuntia lämpimässä. Esim. lattialämitys on kätsä :-) Peitä liinalla.

3. Vaivaa taikinaa vielä hieman ja jauhojen avulla kauli ohueksi leivinpaperin päälle suoraan.
Anna kohota vielä 8 minuuttia. Sitten täytteet!

4. Laita raastettu emmerdale ja parmesan pohjan päälle. 
Lisää päälle vielä mozzarella ja sipulia. Ja loraus oliiviöljyä sekä oliivit. 

5. Paista esilämmitetyssä uunissa 230 asteessa noin 13 minuuttia.
Vilkaise pohjan alle onko väriä tullut. Sitten kypsä.

6. Heti kun tulee uunista, päälle sardellifileet tai parmankinkkusiivut.
Lämpö sulattaa ne. Lopuksi rucolaa ja mustapippuria. 


Pizza oli hyvää ja tuoksu huumaava. Ei tätä kuitenkaan kovin usein voi syödä, koska ei mitään ihan kevyintä herkkua ole. Suosittelen testaamaan.

Ja sitä Mutti-kastikettakin testailen lähiaikoina, Mutti-purkki odottelee kaapissa.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Kumpi on parempi... hankalaa

Koko joulukuu meni muuton jälkimainingeissa ja kodin laitamisessa. Jouluakin vietettiin siinä välissä.
Tällä hetkellä jäljellä on enää muutama laatikollinen tavaraa, jotka etsivät paikkaansa. Kalusteet ovat jo pääasiassa paikoillaan, huh.

Tämän hetken pulma on nämä rahit; kumpi on parempi kulmikkaampi vai kulmattomampi??? Onko teillä mielipidettä asiasta? Auttakaa.




















Olohuone/keittiö yhdistelmätilassa ei ole tilaa nojatuoleille sohvan kaveriksi ja niinpä ajattelin hankkia pari rahia lisäistuimiksi. Näihin kahteen olen päätynyt, mutta vain toinen pitäisi valita.
Huomenna meillä on varmaan molemmat ja niitä sitten testailen ja toivottavasti osaan jonkinmoisen päätöksen tehdä.

(kuvat Kodin1 sivuilta)